tiistai 31. joulukuuta 2013
2013
Muistinpa että olin aloittanut tämän blogin vasta tänä vuonna, mutta olinkin blogannut jo viime vuoden puolella. No, hyvin on jaksanut kirjoittaa. Viime aikoina ehkä levyt jääneet paitsioon, paitsi nyt viime aikoina yritin sitä tilannetta korjailla.
Vuonna 2013 ei varmaan taaskaan tullut uusia levyjä kuunneltua. Ei edes Arcade Fireä, mutta Reflektor -levyn nimibiisi kyllä soi paljon. Muuten suosikkilevy oli Marquee Moon. Sen biisien lisäksi suosikkibiisejä oli Stevie Wonderin Golden Lady, johon ei tahdo kyllästyä. Genesistä, Zappaa ja Milesia tuli tietty kuunneltua.
Kirjoja tuli luettua 70, parhaita olivat 1984, Eläinten vallankumous, 2001 - avaruusseikkailu, Länsirintamalla ei mitään uutta, Kuin surmaisi satakielen, Ruusun nimi, Ender's Game ja Taru sormusten herrasta. Elokuviakin tuli katsottua, Taru sormusten herrasta -elokuvat pidempinä versiona ainakin olivat hieno kokemus.
Jos jotain pitää ensi vuonna tehdä (elämän hankkimisen lisäksi), niin pitäisi keskittyä enemmän musiikkiin. Tullut kyllä jonkun verran kuunneltua uusia Spotifystä (paljon enemmän kuin aikaisemmin), mutta vanhat suosikit pyörineet selvästi enemmän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti