The Smiths - Paint a Vulgar Picture (biisi)

Englanninkielisiä lyriikoita ei vain tule samalla lailla sisäistettyä kuin suomalaisia, ei vaikka yrittäisi. Usein mieleen jää rivi sieltä ja täältä. Niin myös tämän biisin kohdalla. Tietty jotain analyysejä olen vilkaissut, kai se kertoo jostain Morrisseyn sankarista.

Mutta vaikka ei yrittäisi ymmärtää kokonaisuutta niin jää mieleen useammatkin kohdat: "sadly this was your life", "you just haven't earned it yet, baby", "you're just the same as I am", "what makes most people feel happy", "but me and my true love".. Hauska on myös alun kohta levyjen reissue-innosta, Smithsiltä ja Morrisseyltähän pukkaa kokoelmaa joka välissä.

Tämän kanssa Smiths-parhaimmuudesta kisaa vain I Know It's Over, jonka loppu on melkein hienointa ikinä. Mutta tällä hetkellä Paint a Vulgar Picture vie voiton.

The Beach Boys - Smile (levyltä The Smile Sessions)

Tietenkin oli hienoa hankkia yksi kuuluisimmista rock-levyistä niin "myöhään", mutta jostain syystä kuuntelu jäi aluksi vähäiseksi. The Smile Sessions -levyn Smile-osuutta tuli pyöritettyä lähinnä unimusiikkina, ja siinä se toimikin hyvin: koskaan ei tiennyt mitä tapahtui, kuunteleminen oli toisinsanoen jännittävää.

Jossain vaiheessa alkukesää otin kuitenkin levyn uudestaan kuunteluun, ja tällä kertaa koko teos aukeni. Ja soitinkin sitä sitten vaikka kuinka. Melkeinpä tulevat mieleen ne musiikkikuuntelu-uran alkuvaiheet, jolloin löytyi ne pari levyä joista tuli pakkomielle. Aluksi sekavalta tuntuvasta teoksesta muodostui lopulta kuunnellassa järkevä kokonaisuus, mikä periaatteessa oli huonokin puoli: levy ei enää esimerkiksi toiminut unimusiikkina, koska se oli niin tuttu että odotti vain seuraavaa osaa, ja oli pakko päästä teoksen loppuun ennen kuin saattoi nukkua.

Joka tapauksessa, Smile on mestariteos, jonka meinasin jopa sijoittaa jossain välissä ihan top 5:een (johon riittää tunkua). Nyt en tiedä mille sijalle sen rankkaisin, mutta yksi parhaista se siis on. Älytöntä että tämä tehtiin alunperin silloin ennen Abbey Road -medleytä (ja toki ennen progeteoksia).

Niin, ja vaikka Smile on parhautta niin tätä The Smile Sessions -levyä en ole tainnut kuunnella kokonaisuudessaan (kaiketi ainoa kuuntelematon levy kokoelmissani). Eli tämän "kadonneen levyn" takia sen hankin, aiemmin ei tullut edes mieleen kokeilla bootlegeja..

Frank Zappa - You Can't Do That on Stage Anymore 3 (levy)

Zappan tuotannossa on mistä valita, mutta suosikiksi on muodostunut tämä Stage-sarjan kolmas levy. Lähinnä kahdesta syystä: ensimmäisen levyn sekoilu "hi ho silver, away!" -huutoinen ja repeilyineen jaksaa aina viihdyttää, ja toisen levyn pitkästä King Kong -versiosta jää mieleen varsinkin alun tarttuva reggae-teema. Toki levyllä on muutakin mielenkiintoista, mm. Sharleenan Dweezil-kitarointi ja Drowning Witch.
Koska kyseessä on pitkä kokoelma (2 tuntia 15 minuuttia) niin harvoin sitä tulee kokonaisuudessaan kuunneltua. Tietty muutkin sarjan levyt sisältävät biisejä sieltä täältä ja eri aikakausilta, joten en näe mitään väärää siinä että kuuntelee biisejä tai levyn tiettyjä osioita randomilla, eikä aina kuuntele kokonaisia levyjä. Tälläinen kuuntelu toimii Zappan tapauksessa oikeastaan parhaiten.

Primal Scream - XTRMNTR (levy)

Screamadelica, Vanishing Point ja XTRMNTR ovat kaikki hienoja levyjä, ja soivat tiheään eräässä vaiheessa autoilleissa (cd:ltä kopioidulta kasetilta). Mutta XTRMNTR on kuitenkin se paras. Kill All Hippies, nimiraita, Swastika Eyes ja MBV Arkestra. Tietty levy on kokonaisuutena hyvä.
Nämä kaikki kolme mainitsemaani Primal Scream -levyä vaativat hieman aikaa avautuakseen, ja koska bändi ei mikään megasuosittu ole niin sitä miettii onko yhtye sitten "liian vaikea". Ainakin Tero Alanko muistini mukaan kirjoitti Soundissa kuinka se on liian haastava Radiohead-faneille. No, tiedä sitten, mutta XTRMNTR:n toivoisi saavan lisää faneja, yhtä hyvältä se kuulostaa nyt kuin vuonna 2000.

Peter Hammill - In Camera (levy)

Kerran Peter Hammillin levyjä sai cdon.comista halvalla, mikä merkitsi tietenkin että kohta niistä oli tulossa uudet remasterit. Mutta sitä en tiennyt ja tilasin kolme levyä, Fool's Mate, In Camera ja A Black Box. Kuten usein, ensimmäisenä hankituista artistin levyistä muodostui tärkeimpiä, tässä tapauksessa tosin lähinnä In Camerasta.
Tärkeää on mainita että näiden levyjen kuunteluaikaa oli alkukesä ja kuuntelupaikkana oli pihapiirissä oleva pieni mökki, jossa oli oma tuoksunsa ja kesän äänet kuuluivat sisään. Tuossa mökissä kuunnelluissa levyissä on yleensäkin enemmän tunnelmaa, mutta In Camerasta sitä löytyisi varmasti muutenkin: Esimerkikkinä Ferret and Featherbird ja Faint-Heart and the Sermon. Koko levy on laadukas, tosin viimeiset kymmenen minuuttia ovat erilaisia ääniefektejä, ja siitä voi olla eri mielipiteitä.
Joka tapauksessa, In Camera meni heti omien suosikkilevyjen joukkoon, vaikka siellä ei ole kärkipäässä yhtään Van Der Graaf Generator -levyjä. Mutta vain lähinnä siksi koska niistä on vaikea valita. Tosin In Cameran kanssa tuli myöhemmin kilpailemaan toinen Hammill-levy, The Silent Corner and the Empty Stage.