Tulipa luettua: Talvisota

Kun muutama vuosi sitten innostuin uudestaan kirjoista, Antti Tuurin Talvisota oli ensimmäisiä lukemiani kirjoja. Pidin siitä heti, ja kirjan tyyli jäi myös mieleen. Talvisodan minä-kertojassa on sitä jotain, hän ei jää asioita turhia kaivelemaan. Toki jotkut asiat ovat merkittävämpiä kuin toiset, mutta tiettyjä kysymyksiä päähenkilö pohtii vain lauseen tai parin verran, kun joku toinen kirjailija käyttäisi niihin kokonaisia kappaleita. En ole Tuurin muita kirjoja lukenut, mutta voisihan niitä vilkaista. Aika paljon niitä taisi olla. Talvisota-elokuvan taisin joskus katsoa, mutta en muista oliko se kirjan lukemisen jälkeen. Enkä muista siitä paljoa.

Jos minun pitäisi kirjoittaa kirja, niin siinä olisi myös minä-kertoja, ja tyyliin vaikuttaisi kolme kirjaa: Talvisota, Sieppari ruispellossa ja Tony Halmeen Jumala armahtaa, minä en. Oikeastaan tällä yhdistelmä-tyylillä voisi kirjoittaa vaikka remaken jostain kirjasta, vaikkapa Tuntemattomasta sotilaasta. Kirjamaailmassa ei uusintaversioita käsittääkseni kuitenkaan juuri harrasteta..

Tulipa pelattua: Final Fantasy X

Ensimmäisen Playstationin Final Fantasy -peleistä olen tykännyt jo jonkin aikaa, kirjoitin tänne lyhyen jutunkin suosikistani eli VIII:stä. Nyt oli vuoro siirtyä PS2-aikakauteen. Olin aiemmin katsonut The Spoony Experimentin videoarvostelun pelistä, mutta en silti oikein tiennyt mitä odottaa. Spoonyhän haukkuin pelin pahasti, mutta toki oma mielipide oli muodostettava.

Ja FFX oli sarjan hienoin pelikokemus. En sano vielä että se on suosikkini, mutta ainakin se on top 2:ssa. Hämmästyttävää miten paljon pelisarja meni eteenpäin parissa vuodessa. FFX on kunnon todellisuuspakoa, hieno maailma ja hienot hahmot. Ja hieno hahmonkehityssysteemi, vaikka tyhmänä en tajunnut tuota Sphere Gridiä ensin. Outoa, sillä kun sen ymmärsi, niin se tuntui maailman helpoimmalta asialta.

Peli vei pelikellon mukaan aikaa 75 tuntia. Siinä ajassa katsoisi suurimman osan Sopranosista. Onneksi Final Fantasyjä ei ole maailmassa loputtomiin, muuten en varmaan muuta tekisi kuin pelaisin niitä. Nytkin tekee mieli aloittaa peli uudestaan, tietenkin toisella reissuilla säästäisi kymmeniä tunteja.

Satunnainen huomio

Harkitsen vakavasti kantrin kuuntelemisen aloittamista. Kaikki alkoi Uskollinen äänentoisto (High Fidelity) -kirjasta, jossa päähenkilö mainitsee The Flying Burrito Brothersin Sin Cityn yhdeksi suosikkibiisikseen. Kuuntelin sen ja tykästyin, myös koko The Gilded Palace of Sin on hyvä levy. Sittemmin olen saanut kantri-suosituksia, mutta jatkan varmaan aluksi Gram Parsonsin musiikin parissa. Dwight Yoakam voisi olla seuraava, hän on myös näytellyt, mm. hienon roolin Sling Bladessa.

Ehkä vaikeinta tulee olemaan oikeaoppisen ja kaupallisen kantrin erottaminen. No, jos tykkää niin mitäs väliä minkälainen katu-uskottavuus artistilla on.