tiistai 17. joulukuuta 2013
Tulipa luettua ja katsottua: Matka Intiaan
Matka Intiaan osoittautui erilaiseksi kirjaksi kuin mitä odotin. Koska David Lean oli ohjannut siitä elokuvan, niin odotin jotain eeppistä. Paljastanko liikaa jos sanon että sen sijaan mieleen tuli juuri luettu Kuin surmaisi satakielen? Joka tapauksessa kirja oli hyvä, ja elokuvan näkeminen kiinnosti. Mutta en tiennyt myöskään mitä odottaa, varsinkin kun luin että tarinaa olisi muokattu paljonkin. Olisiko Lean sitten lisännyt omiaan saadakseen jälleen yhden eeppisen tarinan? Onneksi väitteet osoittautuivat vääriksi, ja elokuva seurasi kirjaa tarkasti.
Ja elokuva oli hyvä, kuten kirjakin. Olin yllättynyt kuinka paljon pidin siitä. En kyllä tiedä saavatko kirjaa lukemattomat mitään irti. Sillä onhan luettuun kirjaan perustuvia elokuvia yleensä kiva katsoa.
Ilmeisesti 80-luvulla Intiasta innostuttiin elokuvamaailmassa muutenkin, ja vain vähän aikaa sitten tulikin katsottua myös Gandhi (hetken mielijohteesta, 3 tunnin elokuva). Hyvä leffa sekin. Varmasti hyvä Intia-elokuvia löytyisi paljonkin. Yksi suositeltu on jopa tehty Intiassa, nimittäin Lagaan. Katselin sitä joskus kun tv esitti, ja tykkäsin. Bollywood-tyyliin se lähestyy neljää tuntia, joten ei varmaan tule heti katsottua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti