Love - Forever Changes (levy)

Ensimmäisen kerran taisin kuulla Forever Changesista Jake Nymanin Rocktieto-kirjasta, jossa sitä ylistettiin. No, varmasti monia muitakin levyjä, mutta tuo jäi jotenkin mieleen, muistaakseni mainittiin että siinä ei ole huonoja biisejä. Latasin sitten testiksi Alone Again Or -biisin. Aluksi se kuulosti ihan ihmeelliseltä. Mutta ei mennyt kauaa kun huomasin lehtiä haravoidessa että biisi soi kokoajan päässä.
Silloin elettiin loppukevättä, ja aikaa siitä on noin kymmenen vuotta. Olin silloin työharjoittelussa kirjastossa, ja muistan että aamuisin ennen lähtöä kuuntelin kahta levyä: Forever Changesia ja Miles Davisin In a Silent Waytä. Nämä kaksi hienoa levyä aiheuttavatkin vieläkin kevät/kesäfiiliksen soidessaan.
Forever Changes on niitä levyjä, joita voi suositella kaikille rockista kiinnostuneelle. Onko se sitten parempi kuin esimerkiksi Beatlesin tuotokset? No, itse pidän sitä parempana kuin Abbey Roadia. mutta Abbey Road onkin muodostunut Beatles-suosikiksi lähinnä sen loppu-medlen takia. Mieleen on jäänyt Rumbasta Forever Changesin arvostelu (mahdollisesti jonkin uusintajulkaisun aikana), jossa mainittiin kuinka kaikki vaan kehuvat Sgt Pepperiä maailman parhaaksi levyksi vaikka siitä löytyvät ne ja ne heikommat biisit (ei nyt tule mieleen mitä ne olivat, Within You Without You ainakin todennäköisesti). Kun taas Forever Changes on silkkaa asiaa. Tietenkin siitä on löytynyt pari suosikkibiisiä, The Red Telephone ja Maybe the People Would Be the Times Or Between Clark and Hilldale.
Kaikki Loven muu tuotanto tulee tietenkin jäämään Forever Changesin varjoon. Hankin vasta nyt Da Capo -levyn, se sisältää esimerkiksi hienot Orange Skies ja 7 and 7 Is -biisit. Mutta ei Love mikään The Beatles ole, jolta on vaika valita suosikkia. Yksi on ylitse muiden.

Paluu vanhaan

Jäänyt tässä kesken parikin artikkelia, mutta ne sivuvatkin tätä aihetta. Ensimmäisen oli tarkoitus käsitellä Last.fm-riippuvuutta, toinen oli samalla otsikolla kuin tämä, mutta ilman seuraavassa mainittua yllätyskäännettyä.

Eli hankin juuri stereot. Niille löytyi paikka pöydältä missä tietokone oli ennen sijainnut. Suomeksi sanottuna siis pistin tietokoneen kaappiin (varmasti vain hetkeksi) ja ylensin stereot huoneen viihdekeskukseksi. Ja kun posteljooni toi levyn, niin ensimmäistä kertaa vuosiin kuuntelin sen ihan cd-soittimella. Ei kuuntelua nettisurffailun taustamusana, ei kuunteludatan lähettämistä Last.fm:ään. Vain pelkkää musiikista nauttimista sängyllä maaten, kuin ennen vanhaan. Musiikkiin tuli keskityttyä nyt enemmän, mutta silti tuli uni, levyn suuresta dynamiikasta huolimatta (levy oli Mike Oldfieldin Amarok).

Kyllähän tuollainen tuntuu jo vanhanaikaiselta. Parasta stereoissa on kaukosäädin, jolla voi hyppiä eri toimintojen (radio, cd, USB) välillä. Tuntuu varmasti oudolta että joku on tuollaisesta nykypäivänä innoissaan, mutta vaikka tietsikkaa voi ohjailla langattomalla näppäimistöllä, on perusmarkettistereo silti kätevämpi. Varsinkin kun USB-tikulta voi soittaa kamaa.

USB-ominaisuus on niitä, joita käytettäessä ei voi kuin ajatella miten hienoa nykytekniikka on. Muistitikulle kun musiikkia mahtuu, levykokonaisuuksia tai irtobiisejä. Yhdelle tikulle voi laittaa ne tärkeimmät levyt, toiselle parhaat irtobiisit ja kolmannelle vaikka sellaisia musiikkia joita on pitänyt kuunnella enemmän. Tai podcasteja, miksi tämä ei heti tullut mieleen.

Joku sanoi, että kannattaa hankkia sellainen laite jonka ominaisuuksiin on itse tyytyväinen. Hifistit naureskelevat pakettiratkaisuille, mielestäni tämä 169e maksanut stereosysteemi on paras ostos aikoihin. Käytännössä tietokone on tietenkin 100x monipuolisempi, ja ei kuuntelun olekaan tarkoitus pois siitä siirtyä.

Last.fm:stä vielä että tuo Mike Oldfieldin Amarok-levy sisältää yhden raidan, joka kestää 60 minuuttia. Eli vähän sama kuin kaksi Ramones-levyä, paitsi niiltä löytyisi yhteensä 28 biisiä. Last.fm ei siis kerro esimerkiksi proge- tai jazz-miehille kaikkea kuuntelusta, vaikka tietysti sen tarkoitus onkin vain näyttää mitä biisejä soitat. Mutta onhan olemassa Normalisr. Esimerkiksi itsellä Miles Davis nousee sijalta 14 sijalle 3.

Levyt joita en tajua: My Bloody Valentine - Loveless

My Bloody Valentinelta on tullut uutta materiaalia, sen kunniaksi pikakatsaus bändin tunnetuimpaan levyyn.

Loveless on Rate Your Musicin listoilla tällä hetkellä 18. Korkeammalla siis kuin esimerkiksi Marquee Moon, London Calling ja Pet Sounds. En kyllä ymmärrä. Ehkä levy on niin vaikea että ihan alhaisia pisteitä ei kehdata antaa, ettei vaikuteta tyhmiltä. Siltikin, luulisi tälläisen levyn jakavan mielipiteitä siltikin niin paljon, ettei kärkisijoille pääsisi.

Aloitusraita Only Shallowin soidessa sitä ajattelee että "tämähän on hyvää, nyt kyllä aukeaa koko levy". Mutta ei. When You Sleep on sentään hieno biisi myös.

Kai tämä on yksi katu-uskottavimmista levyistä sitten. Jatkan kuuntelua aina kun muistan.