Satunnaisia huomioita

Luin tällä viikolla Amerikan psykon (muistaakseni kolmatta kertaa), joten päätin katsoa leffankin heti perään (taisi olla toinen katselu). On se Netflix hieno keksintö. Kirja oli jälleen mahtava, kuten elokuvakin. Ja nyt huomasin miten tarkkaan elokuva seuraa kirjaa. Ensimmäisella katselukerralla oli tietenkin pettymys kun näki miten kesy elokuva oli kirjaan verrattuna. Mutta sittemmin on tajunnut ettei kirjan kohtauksia voisi mitenkään näyttää, ja jos yrittäisi, niin siitä ei tulisi kovinkaan katsottava.

Huomasin että olen tänä vuonna katsonut 18 elokuvaa (olen lukenut saman määrän kirjoja myös). Tuntui aika suurelta lukemalta, kun en mielestäni ole katsonut elokuvia juurikaan. No, kai se teevee huomaamatta lisää määrää, vaikken ole "suorana" katsonut kuin ehkä viisi elokuvaa.

Willian Gibsonin Neurovelho oli vaikeajuonisin kirja mitä olen ikinä lukenut. Onneksi se onnistui olemaan viihdyttävä, sen (ja lyhyyden) takia en jättänyt kesken.

Lukemisesta

Joskus vuoden 2011 loppupuolella lukutaukoni päättyi, ja vaikka alkuinnostuksen jälkeen tahti oli laskenut, niin sain luettua vuonna 2012 reilut 50 kirjaa. Tämä olisi aina hyvin, paitsi etten omista elämää. Eli olisi pitänyt olla aikaa lukea helpostikin tuplasti tuo. Lukeehan Jörn Donner käsittääkseni 200 kirjaa vuodessa (ja omistaa 12 000).

No, vuoden 2013 alussa lukutahti oli alussa niin ja näin, mutta kun innostuin taas lukemaan niin mietin että olisiko tässä nyt vuosi, jolloin lukisi sata kirjaa? Mutta nyt kun olen miettinyt, niin ehkä pitäisi lukea paljon VÄHEMMÄN. Tuli  mieleen että ottaisi projektiksi lukea vain sellaisia kirjoja, joista voi sitten ylpeästi sanoa (ylpeilemättä) että olenpas lukenut tämän. Jonkinlaista listaa olen jo tehnyt, ja siihen kuuluu tällä hetkellä mm. Taru sormusten herrasta -kirjat, Rikos ja rangaistus (jonka lainasinkin jo), Gravity's Rainbow ja pitkän miettimisen jälkeen lisätty Odysseus/Ulysses (epäröin lisäämistä koska luulen että sen lukeminen voi olla tuskaa). Tämä lista voisi sisältää vain noin 10-20 kirjaa, ja kun ne lisätään tänä vuonna luettuun noin viiteentoista, niin siinä olisi vuoden luku-urakka. Ja nyt se ei välttämättä olisi niinkään urakka, vaan voisi hyvin mielin olla viikkoja lukematta mitään. Itse kirjat olisivat ehkä vähän eeppisemmästä päästä.

Koska tahti olisi rauhallinen niin niitä kirjoja voisi myös lukea ajan kanssa. Viime vuonna luin joitain kirjoja (Perhonen lasikuvussa, Havukka-ahon ajattelija) joista en muista sitten yhtään mitään. Toki joskus käy että vaikka lukisi hitaasti niin mitään ei jää mieleen. Voisihan sitä myös aina pikalukea ennentääntuttuja (vaikka sitten niitä iänikuisia Stephen Kingejä) uusiksi..

Joten ehkä vuoden lopulla olen saanut luettua lisää kirjallisuuden merkkiteoksia. Mutta jälleen kerran, ei tässä hienostella, tällä hetkellä luen taas Amerikan Psykoa ("hieno, hieno kirja, omia suosikkejani").

Oasis - Roll With It (biisi)

Jostain suosikkibiiseistä ei voi oikein sanoa mitään, paitsi että ne ovat vain suosikkibiisejä. Mutta tästä Oasis-biisistä sentään tulee jotain mieleen.

Vuonna 1995 Blur ja Oasis julkaisivat Briteissä singlensä yhtäaikaa, ja siellä asiasta uutisoitiin kuin suurestakin taistelusta. Kai tuo kilpailutilanne herätti huomiota Suomessakin jonkin verran, kun siitä on hämäriä muistikuvia. Kannatin Bluria, en tiennyt oikeastaan mikä Oasis on, mutta jos se oli Bluria vastassa niin melkeinpä vihasin sitä. Ei sillä että olisin mikään Blur-fani, olin ehkä pari biisiä kuullut.

No, Blurin Country House voitti Roll With Itin listoilla, mutta kuten sanottiin, Blur voitti taistelun mutta hävisi sodan. Olin kai Roll With Itin kuullut silloin, mutta en oikein tykännyt. Joskus vuosia myöhemmin kuuntelin sitä uudelleen, ja sitten se onkin ollut tehosoitossa. Välillä biisi vain alkaa soida päässä, ja se on pakko kuulla.

Eipä sitä silloin 90-luvun puolessavälissä tajunnut, miten suuri juttu Oasis, Blur, Pulp yms olivat Briteissä. Ja muutkin asiat. Jostain luin hyvän tiivistyksen asiasta, ja lainaan sitä nyt ulkomuistista: "Silloin oli hienoa olla britti. Oasis oli suurin bändi, Manchester United paras jalkapallojoukkues, Trainspotting kovin leffa ja Kate Moss kaunein nainen.".

250

Levymäärä alitti 250. Pelottavaa.

Olen miettinyt millä syyllä oikeastaan jätän artisteja kokoelmiini. Aluksi se vaikutti jopa hienostelulta, kun joku kelpo bändi sai lähteä ja hyllyyn jäi Coltranea, jota kuuntelen lähinnä kausittain. Mutta hienostelun sijaan taustalla onkin keräilyn hauskuus: on siis mukavampi jättää kokoelmaan Tangerine Dreamia, jossa riittää hankkimista ja tutustumista. Lisäksi Genesiksen kautta voi hyllyyn päätyä joskus myös Phil Collinsia (Gabrielia on jo), joten ei tässä elitistejä olla. En oikeastaan myöskään ajattele onko jokin bändi Spotifyssä vai ei. No, King Crimson ei sinne varmaan koskaan päädy, mutta kokoelmissani säilyisi vaikka päätyisikin.

Satunnaisia huomioita

Viimeksi unohtui mainita, että möin yhtenä päivänä noin 80 cd:tä. Kesti varmaan tunnin kun poistin niitä RYMistä ja merkitsin omistetut-listaan. Saa nähdä väheneekö levyt vielä, olisihan se siistiä jos jäisi kolme kovaa (Genesis, Zappa, Miles Davis).

Pynchonin Huuto 49 oli toisellakin lukemalla hieno. Pitäisi kai niitä muitakin hankkia, mutta ainoa tapa taitaa olla tilata Amazonista. Eivät kyllä maksa kuin 7 dollaria tällä hetkellä siellä, mutta enpä juuri osta kirjoja "sokkona".

En ole näemmä scroblannut last.fm:ään mitään kymmeneen päivään. Mutta viime aikoina olen kuunnellut poppi-Genesistä, on sekin hienoa musaa.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä/Vihan hedelmät/Eedenistä itään

Tässäpä kirjakolmikko, jonka veroista ei varmaan tule koskaan luettua. Eiväthän ne ole trilogia kuten tiettyjen yhtyeitten ja ohjaajien peräkkäiset teokset. Mutta kolme hienoa teosta, joista on vaikea nostaa suosikkia.

Luin ne otsikossa luetellussa järjestyksessä, joka on myös ilmestymisjärjestys. On kai tavallista, että jos on useampi tunnettu teos kirjailijalta, niin aloitetaan lyhyestä. Ja Hiirä ja ihmisiä teki vaikutuksen lyhyydestään huolimatta. Sen jälkeen luettu Vihan hedelmät oli pitempi teos, ja hetken sulattelun jälkeen tajusi kuinka hieno se on. Eedenistä itään tuli sitten luettua vasta vuosia myöhemmin, mikä on harmi: se saattaa olla kolmikosta jopa paras, eeppisyydellään se ainakin voittaa muut selvästi.

Täytyy sanoa, että muut Steinbeckit eivät pääse lähellekään edellämainitun trilogian tasoa. Edes helmi ei iske kummemmin. Hyvien ihmisten juhla ja sen jatko-osa Torstai on toivoa täynnä ovat toki kivoja. Ystävyyden talosta en muista paljoa, se oli kai samantyylinen kuin Hyvien ihmisten juhla.

Näistä kolmesta kirjasta on tehty myös elokuvia, joita on tullut katseltua. Vanhempi elokuva Hiiristä ja ihmisistä löytyy YouTubesta, uudempi Gary Sinise -versio taas Netflixistä. Ne molemmat ovat todella hyviä. Kuten myös Vihan hedelmät, joka tosin aluksi tuntui liian vanhahtavalta. Eedenistä itään oli taas pettymys, tietenkin lähinnä siksi koska se on noin 10% kirjasta. Katsoin sen kuitenkin juuri uudelleen, ja se on varsin hyvä, oikein yllätyin. Kirjasta on tehty myös minisarja, joka tuli lainattua kirjastosta, ja muistaakseni oli hyvä.

Joka tapauksessa, näitä kolme kirjaa voi suositella kaikille. Hiiriä ja ihmisiä varsinkin on hyvä suositus niille jotka eivät juuri lue (lyhyytensäkin takia).

Satunnaisia huomioita

Simpsoneista tuli mieleen, että katsoin myös wanhoja klassikkojaksoja Subilta. Ja ne oli suomennetty uudestaan. Periaatteessa se ei ole mitään uutta, sillä käännöksiä on vähän säädetty aina joskus. Mutta ilmeisesti entisen kääntäjän tekemänä, ja jaksoissa on myös näkynyt niitä samoja virheitä joita näin silloin vhs-aikana (enkä nyt hauku, Simpsoneiden suomennokset olivat loistavia ja syy miksi tallensin jaksoja Subilta). Ja nyt kaikki on väännetty uusiksi, tauluvitsikin on suomennettu, ja monta kertaa enemmän ruudussa näkyviä kylttejä yms. Sen sijaan lauluja ei ole suomennettu olenkaan! Ei Gabbon- tai  pieksäjäispäiväbiisin sanoituksia. Hyi. Jakson nimikin tulee alussa eikä sohvavitsin jälkeen.

Syynä saattaa olla tämä http://av-kaantajat.blogspot.fi/2013/02/ulkoistetut-uusinnat.html

Pitää vielä mainita että George Orwellin Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984 ovat parhaita pitkään aikaan lukemiani kirjoja. Eläinten vallankumouksen luin ensin ja ajattelin että 1984 olisi vain vähän tylsä klassikko joka on saanut maineensa osuvien tulevaisuudenvisioiden takia. Mutta se olikin vielä parempi. Suosittelen molempia, mutta tokihan useimmat näistä tietävät.

Tekniikka on ihmeellistä osa 2

Olen hankkinut teeveen. Ja Bluray-soittimen. Joku voi ihmetellä miten 2010-luvulla palataan tv-aikaan. Meidän nörttien keskuudessahan on suosittua sanoa vaikkapa "eipä teeveetä tule katseltua" kun katsellaan tietokoneelta videota 24/7. En kyllä ennenkään ollut ilman tv-lähetysten katsomismahdollisuutta, sillä tietokoneessani oli tv-kortti. Pidin sitä parhaana keksintönä koskaan, kun tietokoneen kovalevy alkoi täyttyä klassisista toimintaelokuvista, parhaista komedioista, dokumenteista ja elokuvataiteen merkkiteoksista. Mutta lopulta homma meni siihen että vain tallensin niitä ohjelmia, enkä voinut katsoa mitään uutta (siis sellaista mitä en ole nähnyt) vaan pikakelasin läpi jotain tuhanteen kertaan nähtyä Rankkaa päivää. Edes kiinnostavia musiikkiaiheisia dokumentteja ei tule katsottua.

No, nyt en omista enää edes tietokonetta. Toki lainakone pitää olla, mutta se on niin tuskastuttavan hidas että ei sillä viitsi kauaa seikkailla. Ja kone on myös menettänyt paikkansa parhaan istuskelupaikaan ääreltä, joten senkään takia datailuun ei tule käytettyä niin paljoa aikaa.

Teeveetä olen sen sijaan katsonut, ja myös elokuvia soittimella. Oli hienoa korkata systeemi The New Worldin pidennetyllä Bluray-versiolla, ja huomata että leffa olikin 10/10 eikä 9/10. Bluray-elokuvia omistan peräti kolme, The Thin Red Line, The New World ja The Tree of Life eli kaikki Malickia. Onneksi tv on vain 27" joten Bluraystä ei niin hyödy, joten dvd kelpaa vielä. Tosin ehkä Arabian Lawrence olisi hienoa omistaa HD:na. Ja Blade Runner. Ja joitain Kubrickeja..

Televisiosta olen katsonut lyhyen pätkän Tsingis-kaanista, amerikkalaisesta teeveestä kertovan sarjan osan, satunnaista sitcomia, luonto-ohjelmaa. Voi tuntua oudolta että on tuollaisesta innoissaan, mutta kun ei ole katsonut juuri mitään aikoihin, niin onhan se mielenkiintoista.

Mikä sitten tässä saa miettimään tekniikan ihmeellisyyttä? No, tietenkin Bluray-soitin, joka on nykytyyliin muutakin. Sillä voi katsoa vaikka minkälaisia formaatteja ulkoiselta kovolta tai muistitikulta, käyttää Areenaa, YouTubea, Netflixiä jne. Kun musiikkiformaatiksikin käy Flac, niin tuliterät stereot jäisivät lähes turhiksi, elleivät olisi kiinni televisiossa. Bluray-soittimen käyttö musiikinkuunteluun kun on paljon kätevämpää kuin stereoitten. Koko musiikkikokoelma kun löytyy ulkoiselta kovalevyltä, ja sitä on kätevä selata, kaukosäätimellä sohvalla tai sängyllä makaillen.

Kun tv-ohjemien ja elokuvien katselun jälkeen on jäänyt aikaa lukemisellekin, niin huomaa miten paljon aikaa pitkäaikainen pahe, Simpsoneiden katselu tietokoneella vei aikoinaan. Se tosin voi jatkua vieläkin, kun ulkoiselle kovolla on vaikka kuinka paljon tv-kortilla tallennettuja jaksoja. Saa nähdä..

500

Ei, cd-kokelmani ei ole yhtäkkiä kasvanut, mutta nyt cd-levyjen ja dvd-leffojen yhteismäärä menee alle maagisen viidensadan. 498 tarkalleen. Jännää.