Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille on kuin hyvä kirja: vaikka alkuperäinen on aina paras, niin siitä voisi katsoa vaikka kuinka montaa versiota. No, olen nähnyt 1967-originaalin lisäksi vain musikaaliin perustuvan 2005-version. Mutta sentään loistavassa Curb Your Enthusiasm -sarjassa eräs kausi keskittyi fiktionaalisen musikaaliversion tekoon (sen pääosakaksikko oli Larry David ja David Schwimmer).
Samalla lailla kuin Hiiriä ja ihmisiä on ollut kiinnostava jokaisena näkemänäni elokuvana (1939, 1992 ja suomalainen versio vuodelta 1977), Kevät koittaa Hitlerille -versioiden voi olettaa toimivan mahtavien henkilöhahmojen ja juonen takia.Varsinkin alku Max Bialystockin toimistolla on klassikko. Bialystockia on näytellyt musikaalissa vaikka kuinka moni, ja nimien perusteella voi hakea näyttelijöiden kuvia ja kuvitella sopivatko he miten hyvin legendaariseen rooliin. Myös musikaaliversiosta poistettu hippihahmo on hauska, näyttelijä on mainio myös It's a Mad, Mad, Mad, Mad World -elokuvassa.
Pidin 2005-versiota ajoittain oikeasti hauskana, ja Liebkind, ohjaaja ja ohjaajan kumppani olivat jossain määrin jopa parempia kuin alkuperäisessä. Sen sijaan en muista juuri mitään musiikkinumeroista. Tämä versio olisikin toiminut paremmin ihan remakena, eikä siis musikaalin elokuvaversiona.
Mel Brooks on toki myös myöhemmin tehnyt komediaklassikoita, nautin nykyään jopa hänen viimeisimmästä Dracula-parodiastaan, vaikka ensimmäistä kertaa nähdessäni pidin sitä pohjanoteerauksena. Yksi kehutuimmista, Frankestein Junior, ei täysin iskenyt, ehkä se pitäisi katsoa uusiksi. Yleensäkin Brooks-elokuvissa on kohtauksia jotka mielellään leikkaisi. Mutta Kevät koittaa Hitlerille on näistä "tasaisin", ja toki se on tyyliltään erilainen kuin myöhäisemmät parodiat.
Tuli muuten lainattua Frank Kafkan Metamorfoosin sisältävä kirja. Kyseisen tarinan alkuhan "Gregor Samsa heräsi aamulla ja huomasi, että oli muuttunut jättiläistorakaksi" on molemmissa versioissa liian lupaava, kun etsitään floppia..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti