Genesis - Supper's Ready ja Van Der Graaf Generator - A Plague of Ligthouse Keepers (biisit)

Nämä biisit päätin niputtaa yhteen, koska niillä on muutama yhteinen asia. Molemmat ovat 23-minuuttisia levyn päättäviä teoksia, ja niitä pidetään yleisesti bändin hienoimpana hetkenä. Molemmat ovat nykyisin suosikkejani bändiltä ja kuuntelen niitä paljon, mutta kesti vuosia ennen kuin aloin ymmärtää niitä täysin. Kyllä, myös Supper's Readyä.

Supper's Ready on biisi, jonka pitäisi olla ihan suosikkejani. Mutta jos pitäisi luetella parhaita Genesikseltä niin ensimmäisenä tulisi mieleen The Cinema Show ja The Battle of Epping Forrest. Vasta sitten ajattelisi "ai niin, Supper's Readykin on olemassa". En ole edes varma onko se Foxtrotin paras biisi (Get 'Em Out by Friday on niin hyvä). Tosiaankin, vaikka Supper's Ready on nykyisin tehokuuntelussa, niin kesti kauan ennen kuin aloin todella pitää siitä. Kai noin 15 vuotta. Mutta toki olin jo sitä aiemmin pitänyt sitä varsin hyvänä. Joskus käy niin että biisi ei vain kolahda heti, vaan lisäkuunteluilla aina ihan vähän enemmän. En silti usko että pidän sitä koskaan maailman parhaana biisinä. Varmaan aivoissa jokin sanoo aina "ei voi olla paras koska et tykännyt siitä heti". Mutta jos tällä hetkellä pitäisi valita biisi jota pitäisi kuunnella loputtomiin, se taitaisi olla Supper's Ready.

A Plague of Lighthouse Keepers on vielä ongelmallisempi tapaus. Kun hankin Pawn Heartsin pidin heti kahdesta ensimmäisestä biisistä Lemmingistä ja Man-Ergistä (levyllä on vain kolme raitaa). Näin siitä huolimatta, että levyä pidetään kokonaisuudessaan vaikeana. Lighthouse Keepersiin minulla oli siis kovat odotukset, ja odotin kokoajan että se avautuisi. Pidin paljon sen alusta ja lopusta, mutta kaikki muu tuntui vain sekavalta. Lopulta levyä kuunnellessani olin innoissani kahden ensimmäisen raidan aikana, ja ajattelin "hö, nyt tulee se joka ei iske".

No, kului taas ties kuinka monta vuotta, ja aloin kuunnella teosta uudestaan. Lähinnä siksi että en tajunnut. Mutta huomasin että se on sen ansiosta mielenkiintoinen kuuntelukokemus. Nykyisin Pawn Heartsia kuunnellessani odotan että päästän A Plague of Lighthouse Keepersiin. Outoa on, että vaikka nyt pidän jokaisesta kolmesta biisistä todella paljon, levy ei ole VDGG-suosikkejani. Samalla lailla kuin en nosta vielä Foxtrotia Selling England by the Poundin ja The Lamb Lies Down on Broadwayn tasolle, vaikka se onkin virheetön tuotos.

Satunnaisia huomioita

Tulipa katsottua Short Cuts ja Magnolia. Molemmat olivat tuttuja, Short Cutsista olin nähnyt osan ainakin ja tykännyt kovasti. Magnolian näin ehkä jopa kokonaan. Sehän on selvästi ottanut vaikutteita Short Cutsista. Magnolia on elokuva jota saatan tiettynä päivänä vihatakin, ja ymmärrän miksi jotkut (kuten Kevin Smith) pitävät sitä elokuvana jota hienostelijat kehuvat. Hyvä elokuva se kuitenkin on, Short Cuts kuitenkin parempi.

James Joycen Odysseuksen lukemisen olen aloittanut ja hyvin edistyy (ensimmäisenä päivänä reilut 200 sivua). Välillä iskee kyllä epätoivo. Posteljooni toi myös Finnegans Waken, joka kustansi Amazon.co.uk:ssa kaksi puntaa. Ja järkytyin heti, sillä olin jostain syytä olettanut että kirja olisi alle 300 sivua. Mutta onkin reilut 600. Eli saa nähdä milloin saa luettua. Kirjastahan on suomennosprojektikin (http://fwsuomi.freehostia.com/) mutta en tiedä miten se edistyy.

Viime päivinä kuunnellut Spotifystä kokonaisia levyjä niin paljon, että se saa aikaisemman Spotify-käytön tuntumaan amatöörien puuhastelulta. Kauan siihen tottumiseen menikin. On tuolla niin paljon hienoja levyjä. Yessiä olen kuunnellut ja Creamia, siksi tuli mieleen tämä (kuvakaappaus ei oma). Myöhempää kuuntelua varten olen laittanut playlistejä talteen DJ Shadowilta ja Refusedilta, kiva että noita Soundin top 100 levyt -listan levyjä löytyy hyvin Spotifystä.

Tyrävyö - Kipua ja tuskaa (biisi)

Blogin kaikki kolme lukijaa varmasti kaikkoavat nyt. Mutta ei voi mitään, kyseessä on hieno biisi. Tosin kieltämättä ei ehkä hieno kuin niin moni muu joita haluaisin esitellä, eli tahdon lähinnä osoittaa että monenlaiset bändit voivat tehdä loistobiisejä.

En muista miten törmäsin biisiin, mutta Uskoin niin ja Kuka vei kaiken soivat aikoinaan radiossa, kun vielä nuorisokanavia kuuntelin. Kipua ja tuskaa taisi tulla tutuksi vasta myöhemmin. Sen muistan että näin videon Levyraadissa. Biisi ei vielä silloin jäänyt mieleen, mutta erään miespuolisen arvostelijan kommentit kyllä. Hän sanoi suunnilleen "poikani valittivat että tulen antamaan Levyraadissa kuitenkin huonot pisteet kaikelle hyvälle, joten annetaan tälle nyt hyvät pisteet". Mietin, että (todennäköisesti teini-ikäiset) pojat saivat ehkä sittenkin hävetä, koska Tyrävyö ei kai ollut mikään katu-uskottavin bändi pojille kuunnella. No, toivottavasti vuonna 2013 kaikki kehtaavat kuunnella sitä mikä on hyvää.

Dream Theater - Images and Words (levy)

Dream Theater ei ole katu-uskottavin yhtye, ja tietyissä piireissä se on jopa vitsikin. Ja monet fanitkin suhtautuvat yhtyeeseen huumorilla. Itse en sanoisi itseäni DT-faniksi, sillä lähinnä alkupään materiaali on tuttua. Mutta Images and Words on kyllä yksi hienoimmista levyistä koskaan. Se taisi olla ensimmäinen ostamani progelevy, ja hyvä aloitus olikin. Melko pian sen jälkeen hankin Genesiksen Selling England by the Poundin, ja Dream Theater unohtui vähäksi aikaa. Mutta koska silloin levyjä tuli hankittua niin hitaaseen tahtiin, ehti I&W tulla myös tutuksi.

Images and Wordsilla on oikeastaan vähän samaa fiilistä kuin Selling England by the Poundissa. Alkupuoli on molemmissa kaavaa eeppinen biisi - popimpi teos - eeppinen biisi - popimpi teos. Molempien levyjen jälkipuoliskoilla kuullaan ne vielä eeppisemmät biisit, ja kun SEbtP:n lopussa on tälläinen pitkä biisi ja sen jälkeen outro, niin Images and Wordsilla on intro levyn päättävälle mammutille. Molemmat levyt ovat myös aika samanmittaisia. Tietysti DT:n levy on pidempi, mutta lukemat ovat 53 ja 57 minuuttia, eli ei suuri ero. Dream Theater -levyksi se on levyt, ja aluksi sen pitikin sisältää myös 23 minuuttinen A Change of Seasons, teos jota en ole koskaan oikein tajunnut.

Kokonaisuutena levy on tasokas, mutta erityisen hieno on päätösbiisi Learning to Live.  Kohdasta 6:00 löytyy yksi musiikkihistorian hienoimmista hetkistä. Aivan sama mitä bändi teki myöhemmin, Images and Words kaikkine ideoineen oikeuttaa paikkaan progelegendojen joukossa.