Simpsonit

90-luvun lopussa koitti kauhea päivä: Simpsonit palasi esitystauolta MTV3:n ohjelmistoon. Yleensä tämä oli merkinnyt sitä että jakso oli erityisen hyvä, vaikkeivat Maikkarin tauot edes noudattaneet oikeita kausien taukoja. Nyt esitettiin jakso Homer hurmahenki (The Joy of Sect), ja se ei naurattanutkaan. Kun oli pitänyt Simpsoneita siihen asti ehdottomasti parhaana tv-sarjana ikinä, niin olihan se shokki. Ja kun seuraavan viikon jaksokaan ei toiminut, niin oli myönnettävä, että Simpsoneidenkin taso voi joskus laskea. Olin siihen asti nähnyt kaikki jaksot yhtä lukuunottamatta. Ja kauan jaksoin myös katsomista ennen kuin jaksoja alkoi jäädä näkemättä.

Myöhemmin olen ajatellut että ehkä kyseinen yhdeksäs kausi ei ollut muutenkaan niin hyvä, sitä ei vain huomannut. Olihan joukossa surullisenkuuluisa jakso, jossa Skinner paljastuu huijariksi. Toisaalta taas en pitänyt ensin Maailman merille -jaksosta (Homer hurmahengen jälkeen esitetty sukellusvenesekoilu), vaikka se oli tiettävästi kirjoitettu aika paljon ennemmin kuin tämä "ensimmäinen huono jakso". Ja hyvä jaksohan se onkin kun nyt katsoo. Myös Haaksirikko (Das Bus) oli alkuperäisessä järjestysessä ennen Hurmahenkeä, mutta MTV3 esitti sen myöhemmin. Tämä jakso on nykyään suosikkeja yhdeksänneltä kaudelta.

Kesti vuosia ennen kuin hyväksyin sen, että nyt Simpsonit oli vain enää viihdyttävä sarja. Ja viihdyttävä se on mielestäni vieläkin: asioita ei oteta liian vakavasti, ja monet hahmot (Wiggum, Nelson) ovat yhä hyvin kirjoitettuja. Toisaalta taas päähenkilöistä Bart voi välillä olla ärsyttäväkin tehdessään jotain vain ilkeyttään. Ja miksi Homerin pitää itkeä kokoajan? Välillä ei taas voi yhtään ennustaa miten joku hahmo reagoi johonkin, mikä on tietysti usein hauskaakin. Erityisesti Bartin kiusaajien kohdalla.

Uusista jaksoista parhaiten toimivat ns. erikoisjaksot, kuten ne joissa kerrotaan Simpsonit-versioita erilaisista tarinoista (sadut, historia). Nämä kolmeen osaan jaetut jaksot ovat parhaimmillaan todella hyviä, tuttujen hahmojen näkeminen eri ajoissa ja ympäristöissä on hienoa varsinkin kun Simpsoneissa hahmoja riittää. Tästä syystä myös Kauhujen talo -jaksot toimivat.

Silti, kun katsoo kultakauden jaksoja niin joskus yksi vitsikin saa aikaan "miksi niiden pitää enää tehdä niitä uusia huonoja jaksoja?" -reaktion. Silti on selvää, että jos yhden sarjan saisi autiolle saarelle niin se olisi Simpsonit. Noin kahdeksan kautta parasta tv-sarjaa, ja 15 kautta (!) viihdyttävää sekoilua. Olisihan siinä katsomista.

The Thin Red Line (elokuva ja levy)

The Thin Red Line (eli Veteen piirretty viiva) on maailman hienoin elokuva, ja silti sitä ei voi oikein suositella. Se on omastakin mielestäni unettava elokuva, varsinkin ensimmäisellä katselukerralla. Se voi tuntua tekotaiteelliselta, tai vain tylsältä. En ole itsekään katsonut sitä kovin monta kertaa, ehkä 3-4, siis vähemmän kuin vaikkapa Karate Kid kolmosta. Mutta monta kertaa se on pyörinyt "taustaelokuvana", niin että siihen voi keskittyä heti kun haluaa. Ja monta kertaa olen laittanut sen pyörimään nukkumaan mennessä.

Tyhmänä ihmisenä en tietysti osaa selittää mikä elokuvassa on niin hienoa. Kaikki vain tuntuu niin täydelliseltä, ei samaa voi kokea edes musiikin tai kirjallisuuden kanssa. Veteen piirretty viivaa voisi kutsua sota- ja luontoelokuvaksi. Sanoisin että olen varmaan eniten luonnosta vieraantunut tyyppi, mutta olen kuitenkin kasvanut maalla, joten pellot ja metsiköt ovat jotenkin tuttuja. Ihmeellistä miten elokuva saa katsomaan uudella tavalla kaikenmaailman risuja. Ei TTRL nyt ihan elämää muuttava ole, muuten kulkisin kesäaamuina katsomassa usvaisia peltoja, enkä istuisi sisällä. Enkä ole ainoita joihin elokuva on tehnyt vaikutuksen, niitä on samalla lailla kuin vihaajia. Kuten sanoin, ei elokuvaa oikein osaa suositella, eikä syynä ole "et vain tajua". En vihaa ihmisiä jotka pitävät parempana samoihin aikoihin ilmestynyttä Pelastakaa sotamies Ryania, enkä yritä käännyttää heitä. Veteen piirretty viiva vain toimii joillekin ja joillekin ei. Pelastakaa sotamies Ryan on varmempi suositus siinä mielessä että harvempi katsoja haluaisi siihen käytetyt rahansa ja aikansa takaisin.

Myös Hans Zimmerin soundtrack on tietenkin hieno, vaikken kuuntelekaan sitä ihan niin paljon kuin pitäisi. Sen musiikki kuitenkin toimii itsenäisenä, ja esimerkiksi Journey to the Lineä on lainailtu enemmänkin kaikenmaailman videoihin, ja syyn ymmärtää.

Levyt joita en tajua: Oasis - Definitely Maybe

Moni (useimmat) on sitä mieltä, että Oasiksen parhaat albumit ovat kaksi ensimmäistä. Ne ovat rock-klassikoita, ja myöhemmät levyt eivät enää toimineet. Itsekään en ole jaksanut tutustua niihin uudempiin, Masterplan b-puoli -kokoelma tosin löytyy.

"Kaksi ekaa ovat vielä hyviä" on kliseinen sanonta, tai ainakin olen siihen eräässä yhteisössä törmännyt usein. Mutta koska Definitely Mayben seuraaja (What's the Story) Morning Glory oli megamenestys, niin tietty on niitä joiden pitää nostaa se esiin, ja usein vertaamalla Morning Gloryyn. "Parempi kuin Morning Glory", "Oasiksen paras" jne. Tiedättehän, samalla lailla kun joku voi sanoa että "katsoin juuri THX 1138:n, George Lucasin parhaan elokuvan", tai "kuuntelin juuri The Bendsin, Radioheadin parhaan albumin". Myös Dark Citystä pitää mainita että se on parempi kuin The Matrix, ja usein näin mainitsevat ne jotka eivät pidä Matrixista. Joten eihän se merkkaa mitään. Ilmiö on vähän sama kuin Pulpin Different Classin kohdalla. Voiko mikään olla parempi Pulp-levy, vaikka His 'n Hersiä kehutaan?

Definitely Maybea onkin ylistetty mm. parhaaksi rock-levyksi ikinä, Briteissä tietty. Mutta se ei vain aukea. Rock 'n' Roll Star on hyvä aloitus, Live Forever on Oasiksen parhaita biisejä ja Married With Children hieno lopetus. Mutta muuten biisit vain menevät, en muista niistä nyt paljoakaan. Ja yritän kuunnella avoimin mielin, itse asiassa tämä levy on mukava laittaa soimaan ja maata sängyllä. Sitä ajattelee että tällä kertaa se aukeaa, ja Rock 'n' Roll Starin soidessa on jo lähes varma. Mutta ei.