Satunnaisia huomioita

Joku aika sitten tuli katsottua se Porvariston hillitty charmi, eikä siinäkään ole kohtausta jossa Fernando Rey lyö nuorta miestä hansikkaalla. Mutta nyt on varmistunut 99%:sti että se leffa on Tristana. Pitää katsoa joskus.

Yksi kirja mitä luin on Kiltti tyttö (englanniksi Gone Girl). Kiinnostuin koska David Fincher on ohjaamassa elokuvan. Periaatteessa olisi kiinnostanut nähdä leffakin ilman ennakkotietoja, mutta kirja on jokatapauksessa loistava. Suosittelen, mutta välttäkää spoilereita jos googlaatte.

Myös Trainspotting tuli luettua, se on varsin erilainen elokuvaan verrattuna, mutta hyvä. Yksi kohtaus meinasi aiheuttaa huonon olo, kun mentiin American Psykon linjalle, vaikka siinä oli eräs käänne myöhemmin.

Nyt on luettavana Alastalon salissa, saa nähdä miten sujuu, alussa ainakin hyvin.

Leffoista tuli katsottua vihdoin Puuta, heinää ja muutama vesiperä, hyvähän se on, Snatch kyllä parempi.

Levyt joita en tajua: Sex Pistols - Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols

Tai ehkä tajuan tämän levyn tarpeeksi hyvin. Sillä vaikka se usein näkyy parhaiden rock-levyjen listoilla, niin uskon että syynä on lähinnä se että se on niin tärkeä levy. Siis sellainen, joka ei nykykuuntelijaan niin iske. Esimerkiksi Rate Your Musicissa Never Mind the Bollocksin arvosana on 3.75, klassikolle varsin vähän. Parhaiten on jäänyt mieleen menestys Soundin vuoden 1995 levyäänestyksessä. Levyn taakse jäivät siis esimerkiksi Pet Sounds ja Abbey Road. Vuoden 2013 äänestyksessä levy ei enää ollut kärkikahinoissa.

Tuo Soundin 1995-lista oli varmaan syy miksi odotin levyltä paljon. Kun tutustuin The Clashiin niin ajattelin että Sex Pistols tekisi varmaan yhtä hienoa musiikkia. Mutta muistaakseni en tutustunut levyyn kuitenkaan kuin paljon myöhemmin, enkä ole oikeastaan kuunnellut sitä paljoa. Pariin biisiin tutustuin jo silloin 90-luvulla. Onhan joku Anarchy in the U.K hyvä, mutta yleisesti biiseistä puuttuu se jokin. Tai tietenkin voisi sanoa että koko bändistä, mutta eiväthän kaikki Clasheja voi olla.

Jos oikein muistan niin The Clash kuitenkin koottiin melkein poikabändimaisesti kun huomattiin että Sex Pistols alkoi olla iso juttu. Hävettää vähän Clash-fanina että en niin tunne yhtyeen historiaa, mutta joku kirja tuli luettua, ja siinä Sex Pistols esiintyi myös varsin paljon. Eli vaikka en tästä klassisesta levystä niin innostu, niin sai bändi sentään tavallaan paljon hyvää aikaan.

XBMC (ohjelma)

XBMC on ohjelma, joka on tarkoitettu median toistoon. Se on suunniteltu niin sanotusti kaukaa käytettäväksi, eli jos on sopivan iso näyttö niin vaikka sohvalta, kaukosäätimen avulla. Jossain läppärissä siitä ei ole niin iloa. Itse olen esimerkiksi Linuxissa käyttänyt mpd+ncmpcpp -yhdistelmää musiikinkuunteluun, eli olen tottunut selailemaan musakirjastoa näppäimistön avulla. Myös videoita olen tottunut kelaamaan nuolinäppäimillä. XBMC olikin siksi hieno löytö, kun Windowsin puolella näppäimistön käyttöä halusin (XBMC on siis toki myös Linuxille yms). XBMC osaa oletuksena näyttää kansitaiteen jne, ja esimerkiksi lähettää tiedot soitetuista biiseistä last.fm:ään.

XBMC siis toistaa videot, musiikin, kuvat jne. Mutta toinen hieno juttu on lisäosat, niillä voi selata vaikkapa YouTubea tai Spotifyä. Kaukosäätimellä se onkin yhtä juhlaa, ei tietenkään kirjoittaminen hakukenttään. Myös esimerkiksi Cinemassacrella on oma lisäosa, joka toimii. Blip.tv kuitenkaan ei, eli Nostalgia Critic yms jäävät näkemättä. Ilmeisesti Blip-lisäosan kehittäminen on hylätty. Lisäosien kanssa saakin joskus taistella: ne eivät aina vain toimi. Joko pitää päivittää XBMC tai odottaa että lisäosa on päivitetty. Mutta pitää silti nostaa hattua, kun toimivia ja käteviä lisäosia on niin paljon. Esimerkiksi radio-lisäosa, joka kokoaa yhteen ties kuinka monta radiokanavaa, myös suomalaisia. Niin, ja voihan sitä 2048:aakin pelata kaukosäätimellä, vaikka kyseessä on varhainen versio.

XBMC on ohjelma, jota ilman olisi vaikea olla. Kun ruokailupöydän rajoituksien takia syöminen tapahtuu usein sohvalla, niin on kätevä pistää pyörimään samalla vaikka sitten niitä Simpsoneita, taas. Hienoja lisäosiakin on vielä varmasti kymmeniä löytämättä.

Satunnaisia huomioita

Tuli katsottua The Wall (se Pink Floydin levyyn perustuva leffa), ja oli hienoimpia kokemuksia aikoihin. Menee varmaan suosikkileffojen joukkoon. Hauskaa tässä on, että olin nähnyt sen pari kertaa aikaisemmin, mutta kauan sitten, eikä The Wall ollut levynä silloin edes tuttu (pidin leffasta kyllä jo silloin). Kun sittemmin sain levyn niin ei tullut edes mieleen katsoa elokuvaa. No, parempi myöhään kuin ei koskaan.

Toinen sota-aiheinen katsottu elokuva oli Teurastamo 5, joka perustuu Kurt Vonnegutin kirjaan. Sekin oli hyvä, vaikka alussa epäilin. Kirjahan ei ole mikään helpoin filmattava. Kait niitä joista oli joidenkin mukaan mahdoton tehdä leffaversio.

Kirjoista on tullut luettua Karamazovin veljeket, joka oli suurromaaneista tämän vuoden lukulistalla. Nyt voisi jättää mammuttiteokset vähäksi aikaa, H.G Wellsin lyhkäinen Näkymätön mies on jo työn alla.

Pitäisi lukea: Kenttämaskotti

Minulla ei ole mitään ns. hömppää vastaan. Eli viihdettä jonka aihe on kiinnostava, vaikka tason tietää olevan mitä sattuu (näin itse hömpän määrittelisin) Elokuvapuolella tosin sellaista viihdettä ei varsinaisesti tule katsottua, mutta kylläkin kelattua tietokoneelta läpi. Tätä en laske "viralliseksi" katsomiseksi. Kirjamaailmassa teoksia kiinnostavista aiheista löytyisi varmaan vaikka kuinka, mutta niitä ei vain tule vastaan, kun en selaa kovin usein kirja-aiheisia nettisivuja.

Kenttämaskotti-kirjaan törmäsin kirjastossa jokunen vuosi sitten, se oli asetettu hyllyyn näytille. Tietenkin kauniit kasvot herättivät huomion (vaikka aika on vähän kullannut muistoja, ei sillä että nainen ei olisi kaunis, mutta ulkoasu ja kuva on vähän ysärikasaria. Onhan kirja vuodelta 1994). Kirjasammon mukaan takakensiteksti kuuluu:

Marttina Kettunen saa työpaikan puolustusvoimien eläinsairaalasta. Hän ihailee sotilaselämää ja kotiutuu heti kasarmiin. Vetävän näköinen tyttö kerää miesten katseet. Martina on määrätietoinen luonne, joka saalistaa miehiä aivan niin kuin miehet ovat kautta aikojen saalistaneet naisia. Varusmies kelpaa hänelle yhden illan huviksi, mutta kauaskantoisemmat suunnitelmat tähtäävät upseereihin. Martinan seinällä on tilannekartta, jota vian hän itse osaa tulkita. Siinä on jo muutaman upseerin peitenimi. Aselajit on kuvattu niille ominaisilla väreillä, sotilasarvot napein…
Hurjat huhut Martinan seikkailuista kiertävät varuskunnassa, mutta tyttö jatkaa tyynesti valloituksiaan. Niin mustalaattaisen panssarijääkärin kuin kissakaulaisen kenraalinkin vastarinta murtuu, kun intohimoinen Martina käy piiritykseen.
Tiina Korhonen kuvaa varuskunnan elämänmenoa rennosti sotilaiden ronskilla kielellä. Romaani näyttää nykypäivän kentän ja kasarmin – nuoren naisen silmin.

Hyvä on, miksi tämä kirja sitten kiinnostaa niin paljon? Koska se on 800 SIVUA PITKÄ. Tätä tuli jo silloin kirjastossa ihmeteltyä. Pitäähän tuollaista kirjailijan omistautumista ihailla. Tietenkään sivumäärä ei aina kerro tekstin määrästä, mutta on hauska ajatella että Kenttämaskotti on sivumäärältään suurempi kuin Eedenistä itään. Kirja on muuten arvioitu Hesarissa, eli ei se ehkä ihan ö-luokan viihdettä ole. Saa nähdä tuleeko tämä joskus oikeasti luettua, voihan sitä vähän hävettääkin kirjastosta tuo napata mukaan. Ehkä sitä voisi ottaa jotain miehekästä luettavaa samalla, vaikka kertoohan Kenttämaskottikin armeijasta..