Tulipa katsottua: Kotirauha

Ihmisen syöksykierteestä on tehty useita elokuvia, mutta suomalaiset kiinnostavat aina. Esimerkiksi Aku Louhimiehen Valkoinen kaupunki on mainio, kuten myös tietysti Paha maa. Kotirauha taas on ollut katsomislistalla kauan, kovalevyllekin oli ehtinyt tarttua kaksi tallennusta.

No, hetken mielijohteesta tuli Kotirauhan katsominen aloitettua, ja heti alussa tuli vastaan ongelma jota monet kutsuvat kovin yleiseksi suomalaisissa elokuvissa: vuorosanoista ei meinannut saada selvää. Itse olen ollut sitä mieltä että tuosta valittaminen on vähän liioittelua, mutta nyt oli kyllä vaikeuksia ymmärtää mitä sanottiin. Onneksi tämä tuntui tapahtuvan vain alkupuolella, ehkä äänimaailmaan sitten tottui. Myöhemminkin piti kyllä kelata pari kertaa, eli onneksi en katsonut tätä televisiosta suorana.

Jos vuorosanojen äänenlaatu on yksi suomi-elokuvan klisee, niin onhan sitä myös Samuli Edelmann. Itseäni ei haittaa että hän on joka toisessa leffassa, itse asiassa kun Kotirauhan aloitin niin ajatuksena oli katsoa sen jälkeen myös Minä ja Morrison. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ole kummoinen. Kolmas suomileffa-klisee olisi sitten miehen paljas perse, mutta tätä en muista elokuvasta.

Itse leffa oli sitten yhtä laadukas kuin mitä odotin. Ilmeisesti Kotirauha ei menestynyt kummoisesti teattereissa, mikä on sääli. On se ainakin selvästi parempi kuin Rööperi, ja kiva että Aleksi Mäkelä kokeilee jotain vähän erilaista, kun monet edellisistä töistä ovat olleet aika toimintapainotteisia. Ei tämä kaikille sovi, mutta jos synkähkö meininki kiinnostaa niin suosittelen.