OK Computer oli ensimmäisiä levyjä mitä ostin, tai ehkä jopa ensimmäinen (saatoin hankkia sekalaisia rock-kokoelmia kirjakaupasta, olihan cd-formaatti niin jännittävä vuonna 1997). Kiinnostuin levystä kun näin teeveestä Paranoid Androidin videon, ja kuten monella, se tiputti leuan lattiaan (siis myös biisin ansiosta). Ja kun sitten sain levyn, niin loistobiisejä löytyi muitakin.
Voisi sanoa, että levy oli ensimmäinen joka todella sekoitti pään, ja näytti mitä musiikki voi parhaimmillaan olla. Siksi onkin outoa, että levy ei ole pysynyt suosikkina nämä ajat. Pidän Radiohead-suosikkina In Rainbowsia, mutta kun ajattelen, niin onhan OK Computer parempi, ja sen pitäisi olla myös itselle tärkeämpi. Levystä innostuminen muistutti sitä mitä myöhemmin tapahtui London Callingin ja Selling England by the Poundin kanssa, mutta ei aivan yhtä hullaantunutta. Mutta vaikka aina parhaita levyjä listatessa muistan aina London Callingin, vaikken sitä paljoa enää kuuntele, niin OK Computer meinaa unohtua.
Ehkä syynä on etten täysin innostunut silloin OK Computerista kokonaisuutena. En kai silloin tajunnut että levykokonaisuuden muodostaa paitsi biisien taso, niin myös se millaiset biisit seuraavat toisiaan. Pidin Exit Musicista ja Fittier Happierista, mutta jos nyt kuulisin levyn ensimmäistä kertaa niin kokonaisuus avautuisi varmasti paremmin. Mutta tietenkään ensikuuntelu ei olisi nyt yhtä hämmästyttävä kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti