Jostain suosikkibiiseistä ei voi oikein sanoa mitään, paitsi että ne ovat vain suosikkibiisejä. Mutta tästä Oasis-biisistä sentään tulee jotain mieleen.
Vuonna 1995 Blur ja Oasis julkaisivat Briteissä singlensä yhtäaikaa, ja siellä asiasta uutisoitiin kuin suurestakin taistelusta. Kai tuo kilpailutilanne herätti huomiota Suomessakin jonkin verran, kun siitä on hämäriä muistikuvia. Kannatin Bluria, en tiennyt oikeastaan mikä Oasis on, mutta jos se oli Bluria vastassa niin melkeinpä vihasin sitä. Ei sillä että olisin mikään Blur-fani, olin ehkä pari biisiä kuullut.
No, Blurin Country House voitti Roll With Itin listoilla, mutta kuten sanottiin, Blur voitti taistelun mutta hävisi sodan. Olin kai Roll With Itin kuullut silloin, mutta en oikein tykännyt. Joskus vuosia myöhemmin kuuntelin sitä uudelleen, ja sitten se onkin ollut tehosoitossa. Välillä biisi vain alkaa soida päässä, ja se on pakko kuulla.
Eipä sitä silloin 90-luvun puolessavälissä tajunnut, miten suuri juttu Oasis, Blur, Pulp yms olivat Briteissä. Ja muutkin asiat. Jostain luin hyvän tiivistyksen asiasta, ja lainaan sitä nyt ulkomuistista: "Silloin oli hienoa olla britti. Oasis oli suurin bändi, Manchester United paras jalkapallojoukkues, Trainspotting kovin leffa ja Kate Moss kaunein nainen.".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti