Skannasin joskus tuon pätkän, pari kohtaa osui. Vaikka tietenkin oikeat levyjenkeräilijät nauravat cd-miehille. Mutta eniten totta on että nuorena niitä levyjä tuli tosiaan kuunneltua. Sillon kun tilasi muutaman levyn aina muutaman kuukauden välein. Silloin tosiaan tuntui, että levyt avautuvat vasta kymmenien kuuntelujen jälkeen. Olen oikeastaan vieläkin samaa mieltä, en osaa usein antaa arvosanaa levyille kuin vasta kuukausien jälkeen. Yleensä tulee lätkäistyä se perinteinen neljä tähteä, joka itsellä tarkoittaa melkeinpä että "kuuntele lisää".
Yhtenä päivänä posti toi Van Der Graaf Generatorin World Recordin, Miles Davisin 70-luvun liven ja Marillionin Marblesin 2cd-version. Joskus nuorena noilla olisi pärjännyt puoli vuotta, nyt oli jo samaan aikaan lisää tilauksessa. Mutta viimeaikaisten hankintojen ansiosta ei ole enää paljoa levyjä ostoslistalla. Ja niitäkään ei ole nyt ihan tarve hankkia. Eli kun posti toimittaa viimeisetkin tilaukset (niissä joissain saattaa kyllä mennä viikkoja), niin tässähän voi jopa keskittyä kuuntelemaan kokoelmaa! Yksi levy pitäisi kyllä vielä hankkia(Tangerine Dreamin Zeit, joka tosin saattaa olla 70 minuuttia koskettimiin nojaamista), mutta senkin olin jo tilannut, kunnes peruin koska ei alkanut levyä kuulumaan.
En kyllä tiedä siivoanko kokoelmaa enää. Noin 30 levyä voisi ehkä vielä myydä, mutta saa nähdä. Joskus on tullut mietittyä mitä jättäisi jos jäisi vain 10-20 levyä. Periaatteessa ne kyllä jo tietää, mutta kun alkaa miettimään niin ehkä niiden pitäisi olla sellaisia vähemmän puhkisoitettuja ja vaikeammin avautuvia. Esimerkiksi Abbey Roadin sijaan ottaisi Valkoisen tuplan, siinä riittäisi ihmeteltävää. Tietysti se voisi olla vähän hienostelua, kun joku Canin Tago Mago voisi sitten jäädä, vaikkei kuulu (vielä?) suosikkeihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti