Kun asuu peräkylillä, levyjä saa lähinnä Anttilasta, Keskiseltä ja netistä tilaamalla. Netistä saisi tietysti halvimmalla kaiken mitä haluaa, mutta koska levylaareja on kiva selailla, niin tuli jossain välissä käytettyä liiankin paljon aikaa Anttilassa ja Keskisellä. Anttilan valikoima on tietysti varsin hyvä, ja sieltä löytyi monta hienoa levyä. Keskisen on hevipainotteisempi, mutta sentään esitteli minut Judas Priestille. Kuitenkin, loppujen lopuksi paljon levyjä tuli hankittua koska muutakaan ei ollut, ja olisi ehkä pitänyt myös tajuta että hevi ei ole ihan tärkein genre minulle. Kyllähän Urian Heep ja Blue Öyster Cult osoittautuivat paremmiksi kuin voisi luulla, mutta minkälainen progefani omistaa vain kaksi ELP:n levyä? Varsinkin kun suunnittelin niiden hankkimista jo noin 15 vuotta sitten..
Viime aikoina olen sitten alkanut hankkiutua eroon osasta levyjä. Kuitenkin, kai Spotifyyn on pakko jossain välissä siirtyä. Haluan silti omistaa varsinkin proge- ja jazz-levyjä, joten niitä on tullut hankittua tilalle. Kokoelma on siis muuttunut siinä mielessä että se sisältää enemmän levyjä, mitä oikeasti kuuntelen.
Minulla on ollut paljon musiikinkuunteluun sisältyviä pakkomielteitä. Yksi oli että en kuuntele (paljon) albumikokonaisuuksia joita on itse omista. Mikä tarkoitti myös Spotifyn valikoimaa. No, nyt siitä on päästy, toivottavasti, ja voin kunnolla tutustua niihin tuhansiin kiinnostaviin levyihin Spotifyssä. Kuuntelu itsessään on ollut jo kauan digitaalista, kopioin levyt kovalevylle ja soitan sieltä. Kansivihkosiakaan en selaa kuin silloin kun kuuntelen levyn ensi kertaa. Kansitaiteen ihailuun riittää Rate Your Musicin visualize-toiminto.
Periaatteessa cd-levyjen omistaminen on kai jo nyt järjetöntä, ja kymmenen vuoden päästä kai viimeisetkin myyvät kokoelmiaan. Varmaan silloin jo Robert Frippkin on antanut King Crimsonia digitaalisiin palveluihin.
(Tässä kappaleessa sanotaan liian monta kertaa "artisti"). Noista musiikillisista pakkomielteistä vielä sen verran, että olen oikeasti useasti laskenut monta levyä keskimäärin omistan artisteilta. Myös ennen kuin älysin että RYM osaa laskea artistit itse. Jossain vaiheessa ajattelinkin että olisi siistiä keskittyä vain muutamaan artistiin, pelkästään Frank Zappassa ja Miles Davisissa esimerkiksi riittäisi kuunneltavaa loppuiäksi. Tangerine Dreamiakin voisi keräillä, Peter Hammillia (plus VDGG:tä). Mutta kun alkaa listamaan niitä bändejä joita oikeasti "tarvitsee", niin kyllä se viidenkymmenen paikoille menee (RYMin mukaan kokoelmassa on nyt 120 artistia). Kuitenkin, kun olen nyt levyjä myynyt niin on hienoa aina kun hankkiutuu eroon "turhasta" artistista. Poistaa levyn RYMin kokoelmasta ja ihailee sitten levylistaa. On nykyään siistimpää omistaa edes neljä ELP:tä kuin harvoin kuunneltu rock-klassikko, joka löytyy kuitenkin myös Spotifystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti