keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Genesis - The Lamb Lies Down on Broadway (levy)

The Lamb Lies Down on Broadway on niitä levyjä, jotka jakavat mielipiteitä. Melko yleisesti sitä pidetään klassikkona, mutta eri mieltä ovat mm. Soundin Tero Alanko ja progemetsän Tommy,joka ensin haukkui levyn lyttyyn (maalaa teksti) mutta kirjoitti sitten suopeamman arvion. Ja tietty kriittisiä arvioita löytyy aina foorumeilta ja IRCistä. Periaatteessa tämän ymmärtää sillä, että levyllä ei ole ehkä sitä maagista Genesis-tunnelmaa mitä edeltävillä albumeilla. Klassisesta Genesis-soundista tulee itselle mieleen jonkinlainen keskiaikainen fantasiahenkinen maailma, olkoot sanoituksissa sitten vaikka mitä televisioita ja ruohonleikkureita.
Muistan pari asiaa ajalta ennen kuin hankin levyn. Ensinnäkin tuoretta progemiestä arvelutti hankkia progelevy, jolla ei ole edes yhtään yli kymmenminuuttista biisiä. Vaikka sitten muut kertoivat että periaatteessa levy on yhtä biisiä (tai ehkä oikeammin neljä, vinyylin levypuoliskojen mukaan). Amazonista tuli myös luettua arvosteluja, muistan että yksi sanoi että jos ensimmäinen levy saa kuusi tai seitsemän tähteä niin toinen "vain" viisi. Itse olen ollut aina sitä mieltä että toinen levy on vielä parempi kuin ensimmäinen.
Ja kokonaisuutenakin levy on suunnilleen täydellinen, mikä on hämmästyttävää kun ottaa huomioon että kestoa on 95 minuuttia. Mikään vaikea levy ei myöskään ole kyseessä, tosin suosittelisin ensimmäiseksi Genesikseksi Selling England by the Poundia.
The Lamb on niin hyvä, että se taitaa mennä itselläni levyjen kärkiviisikkoon sijalle viisi, vaikka siellä on sitten tylsästi kaksi Genesistä. Oikeastaan jos saisin jättää itselleni vain yhden levyn, niin se saattaisi mahdollisesti olla tämä. Erilaisesta tyylistään huolimatta levyllä on sitä Genesis-taikaa ja sitä voi mahdollisesti kuunnella enemmän kyllästymättä kuin Selling Englandia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti