tiistai 17. kesäkuuta 2014
The Stone Roses - The Stone Roses (levy)
En tiedä mikä on ensimmäinen kuulemani Stone Roses -biisi, mutta ensimmäinen joka iski on Made of Stone. Olen ainakin jonkun aikaa pitänyt sitä maailman parhaana biisinä, vaikka vaihtuuhan se suosikki välillä. Hauskaa on, että edes tämä ei tainnut iskeä ensikuulemalla. Säkeistö kyllä, mutta kertosäe ei. Eli kertoo taas paljon, kuinka minun on kuunneltava biisejä ja levyjä monta kertaa ennen kuin voin sanoa mitään. Mielenkiintoisesti soitin Made of Stonen armeijassa, ja silloin se kolahti ensikuuntelulla erääseen, jonka musamaku käsittääkseni on enemmän radiohitteihin kallistuva.
Onhan Stone Roses debyytti hieno levy muutenkin, She Bangs the Drum on toinen täydellinen biisi ja (Song for my) Sugar Spun Sister myös suosikkejani. Jostain syystä Sugar Spun Sisteriä kuunnellessa ajattelen usein, että se olisi hyvä valinta aloitusbiisiksi. Silloinhan levyn tunnelma muuttuisi täysin. Ei sillä, I Wanne be Adored on hyvä aloitus.
On levyllä toki muitakin laadukkaita biisejä. Mutta ehkä tässä tapauksessa kuuntelu on keskittynyt muutamaan biisiin, eli koko levy ei pyöri usein. Esimerkiksi Oasiksen (What's The Story) Morning Glory soi paljon useammin alusta loppuun. En ole myöskään tutustunut Second Comingiin, vaikka se ei käsittääkseni ole mikään huono. Myös kultakauden b-puolia yms voisi kuunnella, niitäkin on kehuttu, mutta en toki usko että mitään Made of Stonen tasoista löytyy.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti