perjantai 13. kesäkuuta 2014

Satunnainen huomio


Hiljainen päivä tietokoneliikkeessä oli niin hiljainen, että paikan omistaja näytti suunnilleen koko päivän minulle musiikkia YouTubesta. Mikä on okei, sillä olen aika huono kuuntelemaan vaikkapa irkkiin linkattuja videoita. Usein saatan kuunnella pari sekuntia, yleensä en avaa linkkiä ollenkaan. Mutta kun nyt tuli nähtyä "pakosta" kokonaisia videoita ja paljon, niin joukossa oli uusia kiinnostavia löytöjä. Olen yleensä laiska ja huono löytämään itse uutta musiikkia.

Yksi joka kolahti oli Bruce Springsteen. Tietenkin kaikki tietävät Brucen, ja kuuntelin häntä jonkin verran ennenkin. Ja tiesin myös että hän on kova keikkamies, ja The E Street Band on legendaarinen. Mutta en tiennyt että häneltä myös juttu lentää. Esimerkiksi yllä olevan videon tarina on oikeasti koskettava. Myös Growing Upin liveversion keskellä kuullaan samanlaista juttua. Yleensäkin noihin vanhempiin Brucen livevetoihin voisi tutustua, eivät ole kyllä levytkään juuri tuttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti