Kun cd-kokoelmaa on saatu hyvin siivottua, voisi olla dvd-levyjen vuoro. Tosin pienen kasan niitäkin sain jo myytyä, vaikka kai ne menevät nykyään kaupaksi vielä huonommin kuin cd-levyt.
Kun selaa leffalistaa ja ottaa ylös niitä elokuvia joita voisi kenties myydä, niin huomaa että ne ovat sellaisia joita on nähnyt aikoinaan televisiosta monet kerrat. Tässä ei olisi mitään outoa jos ne olisivat niin ylikatseltuja että niitä ei jaksaisi laittaa pyörimään millään. Mutta ne ovatkin sellaisia joita vielä katsoisi uudestaan. Tai ainakin tiettyjä kohtauksia, itselläni on paha tapa katsoa tiettyä osia leffoista aina uudelleen, vaikka tosi leffafani katsoo vain kokonaisuuksia. Mutta minkäs teet kun Trainspotting sisältää niin klassisia kohtauksia että joku niistä pitää aina välillä nähdä, vaikka koko elokuvakin on klassikko.
Lopulta sitä ajattelee että kokoelmaan saa jäädää vaikkapa 2001, Hyvät pahat ja rumat, Arabian Lawrence, Ilmestyskirja.Nyt, Seitsemän samuraita, Andrei Rublev ja Once Upon a Time in America. Mikäs siinä, hienoja ja eeppisiä elokuvia, joita voi varmasti katsoa kyllästymättä vaikka kuinka. Mutta entäs kun kokoelmasta saisi lähteä mainiot Ferris Bueller's Day Off ja Karate Kid, ja sinne jäisi Panssarilaiva Potemkin ja Ran? Nekin hyviä elokuvia, mutta olen katsonut ne vain kerran enkä muista paljoa. Enkä tiedä pitäisinkö seuraavilla katsomiskerroilla enemmän, en ainakaan yhtä paljon kuin Karate Kidistä.
Ehkä on hyvä ajatella että kokoelmassa on hyvä olla ne elokuvat joita oikein katsotaan, siis kaivetaan se levy kaapista ja keskitytään. Silloin kun elokuva halutaan tosissaan nähdä, eikä silloin kun se tulee vastaan. Esimerkiksi Arskan Commando ja Predator ovat klassikoita, mutta niitä on kivempi tuijottaa televisiolähetyksinä, varsinkin jos IRC tarjoaa live-kommentointia. Kun taas Total Recall on oikeasti ajattelemaan saava scifi-elokuva (joka sisältää toki hölmöjä Arska-hetkiä) ja ansaitsee selvästi paikan leffahyllyssä. Toimintapuolella ensimmäinen Rambo (siis First Blood) on myös henkilökohtaisia suosikkeja, ja ihan eri tasoa kuin muut Rambo-sarjan osat.
Jos vertaa elokuvia ja levyjä niin on selvää että elokuvia ei katsota samaan tahtiin kuin levyjä kuunnellaan. On ihan normaalia että katselujen välissä on vuosia, niinhän se oli ennen kun elokuva tuli tv:stä ja sitten sitä sai odottaa pitkään (jos ei älynnyt nauhoittaa). Katsoin joskus kahtena peräkkäisenä vuotena Arabian Lawrencen ja ajattelin tehdä perinteen että katson sen vuoden kylmimpänä päivänä, mutta lopulta katsominen taas seuraavana vuonna tuntui liian aikaiselta. Nykyään samat leffat näytetään eri kanavilla niin tiuhaan että niitä suosituimpia komedia- ja toimintaelokuvia voi vilkuilla aina silloin kun jaksaa. Mutta tietyt elokuvahistorian helmet pitää nähdä aina kokonaisuudessaan, toisin kuin peruskomediat. Onhan se vähän elitististä. Tosin kyllähän Teema uusi tiettyjä klassikoita useinkin.
Mutta silti, jos keskityn keräämään vain eeppisiä elokuvia, von Trierejä ja Bergmaneita, ja unohdan kasariklassikot, niin se ei tarkoita että olisin alkanut aivan hienostelijaksi. Tänä Netflixin ja digi-tv:n aikakautena tietyt elokuvat on vain parempi omistaa dvd:nä. Dvd-levyjen omistamiseen suhteen en ole läheskään niin tarkka kuin musiikkilevyjen, joten ehkä joskus kun Netflix saa oikeudet lähes kaikkeen voin hyvillä mielin luopua dvd-kokoelmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti