Brave oli ensimmäinen hankkimani neoprogelevy ja myös yksi ensimmäisiä progelevyjäni. Ostopäätökseen vaikutti Soundin arvostelu ja lisäksi MBnetissä vastaan tullut kehu. Itse asiassa tuossa kehussa mainittiin että levyn avautuminen oli kestänyt kuukausia.
Niin kävi myös itsellä, sillä levyä tuli pyöritettyä kauan ennen kuin alkoi toimia. Aluksi jo luulin että neoproge ei ole juttuni, mutta pian albumi paljastui todella tunnelmalliseksi hienoksi kokonaisuudeksi. Nykyään kun moni ei varmaan osta levyä ja kuuntele sitä kansivihkosta sängyllä maaten lukien, niin voi miettiä lyötääkö levy uusia ystäviä jos sitä pyörittää vain pari kertaa taustamusiikkina netissä surffatessa. Tietenkin kannettavalla soittimella tunnelma saattaa avautua paremmin. Kuitenkin, jos Brave tuntuu aluksi huonolta, niin se voi johtua vain kuuntelemisen puutteesta..
Levyn hienoimpia hetkiä on lopun The Great Escape, varsinkin Falling from the Moon -osa. Sen jälkeen päätösraita Made Again tuntui aluksi pettymykseltä, mutta siitäkin oppi pitämään lopetuksena. Ehkä jos olisi kuunnellut enemmän teemalevyjä tuohon aikaan mennessä, olisi osannut arvostaa enemmän rauhallisempaa levyn lopetusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti