Tulipa luettua ja katsottua: Taru sormusten herrasta

Lukemisprojektin suurin (tai odotetuin) urakka tuli päätettyä, kuten myös siihen liittyvä elokuvien pidempien versioiden katselu. Pidin TSH:ää niin mammuttimaisena kirjana, että ajattelin lukea hitaaseen tahtiin, tyyliin sata sivua päivässä. Mutta lopulta lukeminen JA leffojen katselu kesti yhteensä seitsemän päivää. Näin tietenkin koska noina päivinä ei ollut muuta elämää.

Kirjat siis tuli luettua äkkiä. Yksi syy on tietenkin että ne ovat kiinnostavia, mutta koska olin elokuvat nähnyt jo ennen, niin tämä myös nopeutti koska asioita tajusi paremmin. Elokuvista olin jo pitänyt aikaisemmin, vaikken niitä nähnyt heti niiden valmistuessa. Ja kirjankin olin aloittanut jo ainakin kerran, ja vaikka tykkäsin lukemastani, niin kesken jäi. Tämä siis jo kauan sitten. Eihän sitä tietty saa kuin yhden mahdollisuuden joko lukea kirjat ensin tai nähdä elokuvat ensin. Vähän harmittaa ette lukenut ensin, muttei paljon.

Vähän vielä pitää sulatella, mutta kirjasta voin sanoa että se on niin hyvä kuin kerrotaan, ja elokuvatkin olen valmis nostamaan seikkailukategorian suosikikseni, ohi kolmen ensimmäinen Indiana Jones -elokuvan (Star Warsien katselusta on niin paljon aikaa etten osaa sanoa mitään, ehkäpä siinä olisi yksi projekti). Eli jos ajatellaan Tarua sormusten herrasta kirjana ja elokuvina, niin se on yksi taiteen hienoimpia saavutuksia, siinä missä vaikkapa Don Rosan Aku Ankka -tarinat, Veteen piirretty viiva ja Genesiksen albumitrilogia Foxtror/Selling England by the Pound/The Lamb Lies down on Broadway

Lukiessa olin melko varma että nämä tulee luettua uusiksikin. Ja näin ajattelin kunnes vastaan tuli kirjan lopussa olevat liitteet, jotka olivat ehkä tuskallisin lukukokemus ikinä. Olihan niissä mielenkiintoistakin juttua, mutta yleensä teksti oli kuin huonosta historiankirjasta. No, minulle sanottiin että ne eivät tavallaan kuulu Taruun sormusten herrasta. Mutta luulen, että ne olisi pakko lukea taas jos TSH:n aloitan uudestaan, sen verran pakkomielteitä omaan. Eli tuskin minusta tulee mitään Christopher Leetä joka lukee teokset joka vuosi. Uskon kyllä hänenkin jättävän liitteet väliin. Ainakin joskus. Toisaalta liitteistä huomasi kyllä minkälaisen urakan Tolkien on tehnyt luodessaan maailmansa, ja se teki niin suuren vaikutuksen että ehkä saatan lukea joskus jopa Silmarillionin, joka kuulemma tuntuu aikalailla Raamatulta.