The Thin Red Line (eli Veteen piirretty viiva) on maailman hienoin elokuva, ja silti sitä ei voi oikein suositella. Se on omastakin mielestäni unettava elokuva, varsinkin ensimmäisellä katselukerralla. Se voi tuntua tekotaiteelliselta, tai vain tylsältä. En ole itsekään katsonut sitä kovin monta kertaa, ehkä 3-4, siis vähemmän kuin vaikkapa Karate Kid kolmosta. Mutta monta kertaa se on pyörinyt "taustaelokuvana", niin että siihen voi keskittyä heti kun haluaa. Ja monta kertaa olen laittanut sen pyörimään nukkumaan mennessä.
Tyhmänä ihmisenä en tietysti osaa selittää mikä elokuvassa on niin hienoa. Kaikki vain tuntuu niin täydelliseltä, ei samaa voi kokea edes musiikin tai kirjallisuuden kanssa. Veteen piirretty viivaa voisi kutsua sota- ja luontoelokuvaksi. Sanoisin että olen varmaan eniten luonnosta vieraantunut tyyppi, mutta olen kuitenkin kasvanut maalla, joten pellot ja metsiköt ovat jotenkin tuttuja. Ihmeellistä miten elokuva saa katsomaan uudella tavalla kaikenmaailman risuja. Ei TTRL nyt ihan elämää muuttava ole, muuten kulkisin kesäaamuina katsomassa usvaisia peltoja, enkä istuisi sisällä. Enkä ole ainoita joihin elokuva on tehnyt vaikutuksen, niitä on samalla lailla kuin vihaajia. Kuten sanoin, ei elokuvaa oikein osaa suositella, eikä syynä ole "et vain tajua". En vihaa ihmisiä jotka pitävät parempana samoihin aikoihin ilmestynyttä Pelastakaa sotamies Ryania, enkä yritä käännyttää heitä. Veteen piirretty viiva vain toimii joillekin ja joillekin ei. Pelastakaa sotamies Ryan on varmempi suositus siinä mielessä että harvempi katsoja haluaisi siihen käytetyt rahansa ja aikansa takaisin.
Myös Hans Zimmerin soundtrack on tietenkin hieno, vaikken kuuntelekaan sitä ihan niin paljon kuin pitäisi. Sen musiikki kuitenkin toimii itsenäisenä, ja esimerkiksi Journey to the Lineä on lainailtu enemmänkin kaikenmaailman videoihin,
ja syyn ymmärtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti