Tietenkin oli hienoa hankkia yksi kuuluisimmista rock-levyistä niin "myöhään", mutta jostain syystä kuuntelu jäi aluksi vähäiseksi. The Smile Sessions -levyn Smile-osuutta tuli pyöritettyä lähinnä unimusiikkina, ja siinä se toimikin hyvin: koskaan ei tiennyt mitä tapahtui, kuunteleminen oli toisinsanoen jännittävää.
Jossain vaiheessa alkukesää otin kuitenkin levyn uudestaan kuunteluun, ja tällä kertaa koko teos aukeni. Ja soitinkin sitä sitten vaikka kuinka. Melkeinpä tulevat mieleen ne musiikkikuuntelu-uran alkuvaiheet, jolloin löytyi ne pari levyä joista tuli pakkomielle. Aluksi sekavalta tuntuvasta teoksesta muodostui lopulta kuunnellassa järkevä kokonaisuus, mikä periaatteessa oli huonokin puoli: levy ei enää esimerkiksi toiminut unimusiikkina, koska se oli niin tuttu että odotti vain seuraavaa osaa, ja oli pakko päästä teoksen loppuun ennen kuin saattoi nukkua.
Joka tapauksessa, Smile on mestariteos, jonka meinasin jopa sijoittaa jossain välissä ihan top 5:een (johon riittää tunkua). Nyt en tiedä mille sijalle sen rankkaisin, mutta yksi parhaista se siis on. Älytöntä että tämä tehtiin alunperin silloin ennen Abbey Road -medleytä (ja toki ennen progeteoksia).
Niin, ja vaikka Smile on parhautta niin tätä The Smile Sessions -levyä en ole tainnut kuunnella kokonaisuudessaan (kaiketi ainoa kuuntelematon levy kokoelmissani). Eli tämän "kadonneen levyn" takia sen hankin, aiemmin ei tullut edes mieleen kokeilla bootlegeja..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti