Playstation ykkösen Final Fantasyistä tutustuin tietenkin ensimmäisenä Seiskaan. Se oli aika lailla sitä mitä odotin, eli eeppinen roolipeli, laajempi kuin esimerkiksi Chrono Trigger. Yllättäen osasin jopa pelata sitä. Final Fantasy VIII oli sitten seuraavana vuorossa, mutta kai siinä välissä piti vähän hengähtää. Nämä pelit kun ovat niin laajoja, että aikaa saa varata, kuten myös virittäytyä oikeaan mielentilaan, että välillä älyttömät juonikuviot ja oudot hahmot kiinnostavat. Kasissa on tosin valittu realistisempi ote hahmojen suhteen, mutta ärsyttäviä ne saattavat silti joillekin olla.
Final Fantasy VIII on niitä pelejä jotka jakavat mielipiteitä. Syynä on pelin Guardian Force (GF) -systeemi. Se nimittäin vaatii opettelemista, ja itsekin tuskastuin siihen alussa. Mutta nyt lähinnä sen takia peli on suosikkini PS1-Final Fantasyistä. Kai itselleni sopii tuollainen näpräys, jota kaiketi micromanagementiksi pelimaailmassa kutsutaan. Peli on myös aikaisempaa selvemmin rakkaustarina. Sanoisin kyllä, että jos GF-säätäminen tai romanssi eivät kiinnosta, niin pelin juoni kyllä lopulta. Tietenkin tässäkin kestää hetki ennen kuin todella päästään vauhtiin.
Musiikki on jälleen erinomaista. Lisäksi Balamb Garden, josta tapahtumat alkavat (se on jotain koulun ja armeijan välimaastosta) on mielenkiintoinen paikka, ja jollain tavalla rauhoittava (musiikin ansiosta). Final Fantasy 7 voi olla mainekkaampi ja tärkeämpi, toihan se japaniroolipelit selvästi suuren yleisön tietoisuuteen. Mutta VIII on eniten pelaamani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti