Tulipa katsottua: Black Book

Paul Verhoevenin Black Book -elokuvasta olin kuullut kehuja aikaisemmin, ja kun se esitettiin joku aika sitten jollain suomalaisella kanavalla, niin aioin sen katsoa. Mutta jokin muu voitti, syynä varmaan se että pituutta elokuvalla on reilusti, ja lisäksi en varsinaisesti ollut kiinnostunut WW2-trilleristä.

No, huomasin että elokuva löytyi myös Netflixistä, ja se tuli lisätty katsomislistaan. Ja silti vaadittiin hetken mielijohde katselun aloittamiseen. Ja hyvä että katsoin, kyseessä on aivan loistava elokuva. Koko kaksi ja puolituntinen tuli katsottua yhteen menoon ongelmitta. Loppupuolella olin ehkä vähän sekaisin juonen kanssa (väsymys kai), mutta muuten kyseessä oli nautittavin elokuvakokemus vähään aikaan. Juuri tälläisiä elokuvia pitääkin tulla televisiosta, toki mainoskatkot häiritsisivät, mutta mieluummin tälläistä kuin se kymmenes pikauusinta jostain Hollywood-hitistä.

Elokuvan näyttelijöistä en tunnistanut ketään, mutta luin myöhemmin että yksi oli näytellyt hienossa Muiden elämässä. Eli enpä ole vieläkään mikään paras tunnistamaan naamoja.

Tunnustan että Toinen maailmansota alkaa olla aiheena itselle liikaa tuputettu. Joskus jopa mietin miksi kukaan enää jaksaa tehdä WW2-elokuvia, kun niitä on tuhansia. Itse asiassa kun Kuin surmaisi satakielen -kirjassa mainittiin Hitler, olin jopa pettynyt tuohon kliseeseen (suvaitsevaisuus vs. Hitler). Tietenkin pitää muistaa että kirja on kirjoitettu 60-luvulla ja tapahtumat sijoittuvat 30-luvulle. Ja toki Toinen maailmansota on todella merkittävä tapahtuma, jossa riittää kiinnostavia tapahtumia vaikka sitten kymmeneen tuhanteen elokuvaan. Mutta paljon niitä on, joten ymmärrän jos joku on missannut tämän helmen WW2-väsymyksen takia.