tiistai 2. heinäkuuta 2013

Dream Theater - Images and Words (levy)




Dream Theater ei ole katu-uskottavin yhtye, ja tietyissä piireissä se on jopa vitsikin. Ja monet fanitkin suhtautuvat yhtyeeseen huumorilla. Itse en sanoisi itseäni DT-faniksi, sillä lähinnä alkupään materiaali on tuttua. Mutta Images and Words on kyllä yksi hienoimmista levyistä koskaan. Se taisi olla ensimmäinen ostamani progelevy, ja hyvä aloitus olikin. Melko pian sen jälkeen hankin Genesiksen Selling England by the Poundin, ja Dream Theater unohtui vähäksi aikaa. Mutta koska silloin levyjä tuli hankittua niin hitaaseen tahtiin, ehti I&W tulla myös tutuksi.

Images and Wordsilla on oikeastaan vähän samaa fiilistä kuin Selling England by the Poundissa. Alkupuoli on molemmissa kaavaa eeppinen biisi - popimpi teos - eeppinen biisi - popimpi teos. Molempien levyjen jälkipuoliskoilla kuullaan ne vielä eeppisemmät biisit, ja kun SEbtP:n lopussa on tälläinen pitkä biisi ja sen jälkeen outro, niin Images and Wordsilla on intro levyn päättävälle mammutille. Molemmat levyt ovat myös aika samanmittaisia. Tietysti DT:n levy on pidempi, mutta lukemat ovat 53 ja 57 minuuttia, eli ei suuri ero. Dream Theater -levyksi se on levyt, ja aluksi sen pitikin sisältää myös 23 minuuttinen A Change of Seasons, teos jota en ole koskaan oikein tajunnut.

Kokonaisuutena levy on tasokas, mutta erityisen hieno on päätösbiisi Learning to Live.  Kohdasta 6:00 löytyy yksi musiikkihistorian hienoimmista hetkistä. Aivan sama mitä bändi teki myöhemmin, Images and Words kaikkine ideoineen oikeuttaa paikkaan progelegendojen joukossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti